Pizzataikina 16h (Napolilainen)

Raaka-aineet

360 g Kinnusen myllyn puolikarkeita vehnäjauhoja
240 g Vettä (kylmää)
1 tl Hunajaa tai sokeria
1/2 tl Kuivahiivaa (1g)
2 rkl Oliiviöljyä (extra virgin)
1 tl Suolaa

Jaa resepti

Ohje

  1. Sekoita kulhossa jauhot ja hiiva, lisää lopuksi kylmä vesi, hunaja/sokeri ja öljy.
  2. Sekoita kaikki nopeesti keskenään (älä vaivaa) ja jätä taikina tekeytymään tunniksi huoneenlämpöön, esim sekoituskulhon alle.
  3. Vaivaa taikinaa sen aikaa että siitä tulee sileää (noin 5-10min).
  4. Lisää suola ja jatka vaivaamista 5min.
  5. Vaivauksen jälkeen pyöritä taikinasta kireä pallo, ja anna sen levätä 15min kulhon alla.
  6. Vaivaa taikinaa vielä hetki ja jätä se taas kulhon alle 15min ajaksi.
  7. Jaa taikina 2 osaan. Pyöritä niistä pöydällä tiukat pallot ja laita ne jääkaappiin suljettuihin ja kevyesti öljyttyihin noin 1L pyöreisiin rasioihin ylähyllylle (yli +4'c24h ajaksi.
  8. Paistopäivänä ota taikinat rasioineen pöydälle noin 2h ajaksi lämpenemään.
  9. Esilämmitä uunia täysillä pizzakivineen tai paistoteräksineen 45min ajan, jotta saadaan maksimaalinen lämpövaraus.
  10. Paista ensiksi pelkkä pohja tomaattikastikkeella uunin keskitasolla 300'c asteessa 2min ajan. Lisää täytteet ja jatka paistamista 5-6min. Pizza on valmis kun reunat ja juusto alkavat saamaan väriä ja tummia pilkkuja. Jokaisen pizzan välillä olisi hyvä antaa uunin ja paistoteräksen lämmetä noin 5min.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Pizzapohja
  • 4 2 Pannupizza 12" valurautapannulla
  • 1 0 Kuidukas vuokaleipä
  • 1 0 🍅🌶️ tomaatti-chili sämpylät 17.7.2022
  • 1 0 Peltipizza
  • 5 3 Paistettu Kesäkurpitsa (salaatti)

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään